Yhdistyksemme

Ohje: Lisää tähän linkkejä joko kotisivuille tai ulkopuolisille sivuille, joista voi selaaja voi oppia tuntemaan paremmin yhdistyksen toimialaa. Ohjeita linkittämisestä »

Vuonna 2022 on hallitus uusiutunut, puheenjohtajaksi jatkoon on valittu Satu Lehtola ja uudet tuulet puhaltavat yhdistyksessämme. 2022 olemme jälleen uuden edessä ja yhdessä olemme enemmän. 

 

Edunvalvonta on tärkein ammattiyhdistyksen tehtävistä. Pääluottamusmieheltä kysytään rohkeutta, kokemusta, verkostoitumista, esiintymisvalmiutta, paineensietokykyä ja ammatillista osaamista ja talouden hallintaa. 

Puheenjohtaja edustaa yhdistystä ja vie asioita eteenpäin ja häneltä kysytään samoja asioita kun pääluottamusmieheltä, molemmat toimivat yhdistyksen keulakuvina.

Hallituksen jäsenet ovat suuressa roolissa yhdistyksen päättävässä toimielimessä, jäsenhankkijana sekä työntekijöiden viestin tuojana ja vastaavat yhdistyksen taloudesta.

Sote-TES ja Hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksella siirtyminen 2022 lopussa, muuttaa jälleen järjestökenttäämme. Yhteisöllisyyden ja yhteisen linjauksen ylläpito ja avoimuus pitävät jäsenemme ajan hermolla. 

Viestintä ja näkyvyys on tänä päivänä todella suuressa roolissa ja erittäin tärkeää yhdistyksen näkyvyydessä,  Yhdistyksen kotisivut, Facbook sekä muut someväylät ja sähköpostin käyttö ovat isossa roolissa viestinnässä. Iso rooli myös kohtaamisella, toreilla ja kauppakeskuksissa, kaduilla voi ihmisten kanssa puhua. Lehtikirjoitukset ja puheet työntekijöiden työehtojen heikennyksistä kaikilla  mahdollisilla foorumeilla ovat tarpeen. Tehdään työtä yhdessä. Yhteiskunta kuuluu kaikille.

 

KEVÄT- JA SYYSKOKOUKSET

 

Yhdistyksemme kaikki jäsenet ovat tervetulleita yhdistyksen sääntömääräisiin kokouksiin, jotka ovat maaliskuussa-huhtikuussa pidettävä kevätkokous ja marraskuussa-joulukuussa pidettävä syyskokous.

Kevätkokouksessa ovat käsiteltävänä mm. edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus. Syyskokouksessa asialistalla ovat parittomina vuosina toimihenkilövalinnat ja  vuosittain yhdistyksen tulevan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. Puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet valitaan joka toinen vuosi (parittomina vuosina) ja luottamusmiesvalinnat.

Jäsenkokouksia pidetään mikäli on tarpeen.

Toivomme mahdollisimman monen tulevan mukaan jäsenistölle tarkoitettuihin kokouksiin. Jos yhdistystoiminta missään muodossa kiinnostaa JUURI SINUA, tulethan kokouksiin esittämään mielipiteitäsi ja vaikuttamaan oman yhdistyksesi toimintaan. Uudet aktiiviset jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita toimintaan mukaan.

Yhdistyksen kokouksista ilmoitetaan; PHHYKY ilmoitustaululla, JHL 145 kotisivuilla ja JHL 145 Facebookissa.

 

HALLITUKSEN KOKOUKSET

 

Syyskokouksen valitsemat hallituksen jäsenet/varajäsenet kokoontuvat hallituksen kokoukseen talvisaikaan joka kuukausi, kesälomien aikana kokouksia ei pidetä muuta kuin kiireellistä käsittelyä vaativissa tapauksissa. Näin ollen hallituksen kokouksia pidetään n. 11 kertaa vuodessa. 

VAPAA-AJAN TOIMINTA

 

Vapaa-ajan toimintaa järjestetään talousarvion puitteissa. Jäsenistö voi esittää omia toivomuksiaan vapaa-ajanvastaavallemme  tapahtumista, joihin jäsenten keskuudessa on mielenkiintoa osallistua. 

satu.lehtola145@gmail.com